maanantai 19. helmikuuta 2018

Koruja hevosille?!

Postaus on tehty yhteistyössä Nejd.de kanssa.

Otin tuossa pari kuukautta takaperin yhteyttä Nejd.de nimiseen yritykseen, jonka koruja olin jo vähän aikaa ihastellut. Yrityksen omistaja lähti miellellään tekemään yhteistyötä kanssani ja yhdessä hänen kanssaan suunnittelimmekin minulle unelmieni korun. Tämän korun paikka ei kuitenkaan ole omassa kaulassani, vain Platiniumin päätä koristamassa!


Nejd.de on 48-vuotiaan naisen, Maiken, ylläpitämä pieni yritys, joka on sijoittunut Pohjois-Saksaan pienelle maatilalle. Maike asuu maatilalla perheensä ja rakkaiden eläimiensä kera. Eläimiin kuuluu muun muuassa berberinhevosia, joiden kanssa hän onkin ollut tekemisissä lähes koko ikänsä!

Maike oli aina tehnyt tavaroita hevosilleen, mutta silloin aikoinaan se oli vain harrastus, eikä hän ollut miettinytkään yrityksen perustamista. Materiaalejakin oli tuolloin vaikea saada, sillä Saksasta ei niitä saanut, eikä rahaa ollut matkustaa ympäri maailmaa tarvikkeita ostamaan. Nykyään tarvikkeiden hankkiminen on internetin ansiosta onneksi huomattavasti helpompaa ja nopeampaa. 

Maike oli joutunut jättämään harrastuksensa hetkeksi, mutta palasi siihen takaisin vuonna 2015, kun hänen kaverinsa pyysi Maikea tekemään hänen hevoselleen näyttelyriimun. Maiken kaveri oli postannut kuvan näyttelyriimusta Facebookkiin, jonka takia Maike oli ruvennut saamaan vain enemmän ja enemmän riimutilauksia. Tästä kaikki sitten lähti ja vielä vuoden 2015 sisällä Maike perusti Nejd.de nimisen yrityksen.



Nejd.de:llä on virallisten nettisivujen lisäksi kaksi sivua Facebookissa; saksankielinen Zaum-Geschmeide sekä englanninkielinen Nejd - Jewlery for Horses. Lisäksi Nejd.de löytyy Instagramista nimellä nejd.de.

Nejd.de:n ensimmäiset tuotteet olivat näyttelyriimut ja koristeelliset rintaremmit arabianhevosille sekä berberinhevosille. Nejd.de:n laajennettua toimintaansa alkoi Maike tekemään myös kaulanaruja erilaisiin kuvauksiin ja koruja hevosille sekä ihmisille. Tulevaisuudessa muunlaisiakin tuotteita saattaa tulla, kannattaa pysyä kuulolla!

Tuotteet tehdään monista erilaisista materiaaleista. Esimerkiksi koruissa käytetään metallisia helmiä, ketjuja ja epäaitoja jalokivia. Näyttely- tai kuvausriimut tehdään pääosin vahvoista ja näyttävistä kankaista. Koristamaan riimua yleensä vielä lisätään värimaailmaan sopivia tupsuja, jotka tekevät riimuista oikein sopivia etenkin täysiverisille, mutta miksi ei myös muillekin hevosroduille.

Yhden hevoskorun tekeminen kestää 45 minuutista kolmeen tuntiin tai enemmän, sillä työ on tarkkaa. Näyttelyriimujen ja rintaremmien teko vie sitten huomattavasti enemmän aikaa. Yhden riimun tekoon voi mennä jopa kuusi viikkoa! Suurin osa tuotteiden tekemisajasta kuluu tarvikkeiden etsimiseen netistä, johon voi Maiken mukaan mennä noin 20-40 tuntia viikossa. 

Tämän työmäärän huomioon ottaen ei tuotteiden hinnat ole todellakaan isoja, sillä yksi hevoskoru maksaa noin 30€, mutta hinta voi tietysti laskea ja nousta käytettyjen materiaalien mukaan. Riimut ovat hiukan kalliimpia, sillä niiden tekemiseen meneekin enemmän aikaa.

Korut tuovat kivan lisän kuvauksiin!


Mihin sitten hevoskoruja voi käyttää? Hevoskorut sopivat mielestäni vallan mainiosti erilaisiin kuvauksiin koristamaan hevosta ja tekemään kuvista vielä himpun verran hienompia. Mielestäni korut voisivat myös sopia todella hyvin rippikuvauksiin, kun korun värin sovittaisi omaan mekkoon! 

Kaulanarut ja näyttelyriimut sitten sopivat myöskin kuviin ja nimensä mukaisesti näyttelyihin. Nämä jälkimmäisenä mainitut tuotteet sopivat ehkä enemmän lämminverityyppisille hevosille ja etenkin länsimaisille hevosroduille. Tietysti niitä voi kustomoida omien mieltymystensä mukaan ja käyttää oman suomenhevosensakin päässä kuvauksissa, se takuulla näyttäisikin hienolta!

Taidan itsekin jossakin vaiheessa tilata itselleni toisen hevoskorun ja ehkä kaulanarunkin, sillä minä niin pidän tuosta sini-kultaisesta korusta! Käykääpä siis kaikki tsekkaamassa vaikka Nejd.de:n Instagram tili ja tilatkaa oma hevoskorunne!







Tykkäisitkö sinä omasta hevoskorusta?

8 kommenttia:

  1. Empäs ookaan kuullut tällaisista ennen! Tuo on kyllä hienon näköinen koru ja se tosiaan tuo näyttävyyttä kuviin :) Omaan käyttöön en kuitenkaan osaisi kuvitella tuollaista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysin kerrankin jotakin uutta ;) Täytyy yhtyä sanoihisi, sillä koru on minunkin mielestäni aivan ihana! :D

      Poista
  2. Super ihania kuvia, ja tosi hyvä yhteistyöpostaus. En oo koskaan ennen nähny kyllä tommosta hevosten pääkorua, mutta tosi hieno se on, ja tuo kivaa lisää kuvauksiin kuten postauksessa sanoit.

    viisiaskellajia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun pidit :D En ollut minäkään missään tällaista ennen nähnyt, ennenkuin Nejd.de:hen tutustuin! Kiitos kommentista!

      Poista
  3. Oot kyllä onnistunut löytämään hyvän yhteistyön, vau! En oo kyllä koskaan aikaisemmin kuullut, että hevosille tehtäisiin koruja, mutta tuo on silti kyllä todella upea! Sopivat kyllä varmasti juuri kaikenlaisiin kuvauksiin tuomaan eloa ja vähän koristetta. Tosi kivasti toteutit tämän yhteistyöpostauksen, tykkäsin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin mielestäni ihan huippu! En minäkään ollut ennen Nejd.den löytämistä kuullut hevoskoruista, mutta nyt vain rakastan niitä :D Kiva, kun tykkäsit postauksesta!

      Poista
  4. Todella kiva ja onnistuneen oloinen yhteistyö! Tommosia koruja mäkin oon pitkään haaveillut ja kävinkin jo stalkkaamassa Maiken sivut. Postauksen kuvat antavat oikeanlaista näkyvyyttä ja kuvaa korulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin minunkin mielestäni! :) Käy vaan kattomassa ja tilaamassa ;) Kiva, että postauksen kuvat olivat onnistuneita!

      Poista