perjantai 2. kesäkuuta 2017

Somevillitys: Kaulanarulla ratsastaminen



Vuoden 2016 loppukesällä lähti sosiaalisessa mediassa kiertämään villitys kaulanarulla ratsastamisesta. Kaulanaruilussa hevosta ohjataan enimmäkseen istunnalla, mutta myös hieman kaulanarua hyödyntäen. Yleensä hevosen suitset jätetään kaulanarulla ratsastuksen ajaksi pois, mutta jotkut mielestäni järkevät ihmiset jättivät suitset hätätapauksen varalta päälle.

Miksi vastustan tätä villitystä? Minäkin innostuin tästä villityksestä kovasti, kun se viime kesänä lähti sosiaalisessa mediassa kiertämään. Mielessäni ei kuitenkaan edes käynyt ajatus, että jättäisin suitset talliin ja koettaisin ratsastaa Platiniumilla pelkällä kaulanarulla, sillä Platiniumia ei ollut vielä koulutettu tottelemaan narun painetta kaulallansa. Kaulanarulle kouluttamattoman hevosen ratsastaminen kaulanarun avulla olisi vaarallista, sillä hevonen voisi villiintyä ja ratsastaja voisi tämän seurauksena pudota ja loukkaantua. Lisäksi aina on olemassa se riski, että hevonen säikähtää. Mitä teet, kun 500 kiloa painava hevonen juoksee peloissaan kentän toiseen päähän ja hyppää portin yli vapauteen? Olisiko sinulla ollut parempi mahdollisuus pysäyttää hevosesi suitsien kanssa, joita se on koulutettu kuuntelemaan, vai kaulanarulla, jonka merkitystä hevonen ei ymmärrä?

Toinen asia minkä takia lähes vihaan tätä villitystä on se, että monet ihmiset eivät ymmärrä, ettei kaulanarulla ratsastus perustu siihen, että hevonen kuuntelee pelkästään narua kaulallansa. Kaulanarulla ratsastuksessa kääntämisen ja pysähtymisen pitäisi tapahtua suurimmaksi osaksi omalla istunnalla ja ääniavuilla. Jos hevonen ei jostakin syystä käänny, niin kaulanaru tulee vahvistamaan kääntävää apua, mutta siitä ei missään nimessä vedetä kovaa, vaan annetaan hevoselle merkki, että nyt täytyy kääntyä.

Palataan vielä kaulanarulle kouluttamattomiin hevosiin ja etenkin ratsastajiin. Monesti esimerkiksi videoissa näkee ratsastajan nostavan kaulanarun melkein hevosen kurkkuun asti hillitäkseen hevosta tai kun hevonen ei suostu kääntymään. Tämä on väärin! Kaulanarun nostaminen esimerkiksi kaulan keskiosaan ja sitten esimerkiksi pidättäminen aiheuttaa hevoselle kipua. Tällä tavalla voi myös vahingoittaa hevosen henkitorvea, sillä loppupelissä hevosen henkitorvella ei ole hirveästi suojaa ympärillään.


Miten sitten olisi hyvä ratsastaa kaulanarulla? Ensin tietysti koulutetaan hevonen tottelemaan kaulanarua ja etenkin omaa istuntaa. Koulutusvaiheessa olisi hyvä, että hevosella pidettäisiin suitset päässä, jolloin voidaan kertoa suitsien avulla hevoselle, mitä siltä haetaan mikäli se ei ymmärrä kaulanarulla annettua merkkiä. Kun suitset ovat hevosella päässä, voidaan myös välttää ja jopa estää mahdolliset vaaratilanteet, joissa pelkkä kaulanaru kaulassa oleva hevonen olisi vaaraksi itselleen tai muille. Ensin keskitytään käynnissä tapahtuvaan työskentelyyn, eikä heti siirrytä ravaamaan ja laukkaamaan. Sama juttu pätee paikankin kanssa. Ensimmäisellä kerralla ei lähdetä kylänraitille ratsastelemaan, vaan pysytään turvallisella, aidatulla alueella, missä ei ole muita hevosia.  Sitten kun lopulta päästään ratsastamaan kunnolla kaulanarulla, voi sen avulla ratsastaen mennään erilaisiin paikkoihin kuitenkin kaikkien turvallisuus huomioiden. Suosittelen myös pitämään hevosella suitset päässä etenkin aidattomalla alueella hätätapauksien varalta.

Muistathan, että tämä on minun mielipide, eikä tästä tarvitse suuttua. Kommenteissa saa kertoa oman mielipiteensä, mutta pysytään asiallisina.
En myöskään väitä olevani mikään kaulanaruilun ammattilainen ja jos olen jossain asiassa aivan hakoteillä, olisi kiva, jos siitä huomautettaisiin.

12 kommenttia:

  1. Hyviä ajatuksia ja hyvin muotoiltu postaus. Mielenkiintoinen aihe 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ei tämän postauksen kirjoittaminen mitään helppoa ollut, mutta onneksi sain apua :D

      Poista
  2. Hyvä postaus ja olen monista asioista kanssasi samaa mieltä! Siitä huolimatta pari viikkoa sitten ensimmäistä kertaa ratsastaessani omalla hevosellani kaulanarulla, jätin suoraan kaikki muut vehkeet pois ja laukkailin ja hyppäsinkin samalla kertaa 😁 Minkäs sille voi, kun on vähän tälleen kaikki tai ei mitään -tyyppi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mulla siis mitään ole sitä vastaan, että muutenkin pelkällä istunnalla toimivalla hevosella suitset jätetään pois. Paljon on kuitenkin tullut nähtyä niitä, että poni on hädin tuskin kuulolla tavallisesti ratsastaessa ja sitten ne suitset heitetään pusikkoon. Silloin juurikin sillä kaulanarun nostamisella ja siitä seuraavalla kivulla poni pakotetaan kääntymään ja pysähtymään.

      Poista
  3. Todella hyvin kirjoitettu postaus!
    Olen itsekin miettinyt tuota kaulanarulla ratsastamista juuri tuon takia, että moni on sitä kokeillut ja itsellekin mielenkiinto herännyt miten homma oikein toimisikaan. Mutta en ole uskaltanut siihen lähteä, koska varmuutta ei ole ollut hevosen käsissä kestämiseen :'D Hölmönä ei tietenkään ole mieleen tullut, että suitsetkin voi tottakai päähän jättää... Pitääkin tästä postauksesta ottaaa vinkkejä ja testasi tässä kesällä tuotakin harrastusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että olet ajatellut järjellä, etkä vain hypännyt hevosen selkään. Ja suosittelen laittamaan suitset päähän ja edetä hiljalleen. Hevosellekin selkeämpää, kun ei pyydä siltä asioita, mitä se ei osaa.

      Poista

  4. Hyvin kirjotettu! Itse olen sitä mieltä, että ilman suitsia kaulanarulla voi hyvinkin mennä turvallisella alueella ja KYPÄRÄ PÄÄSSÄ. Hevosta kun ajatellaan nykyään niin monesti pelkkänä urheiluvälineenä, eli siis oikein ratsastettuna ja turvallisesti pelkällä kaulanarulla ratsastus on oikein . :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Olet kyllä ihan oikeassa, kypärä pitää olla päässä ratsastaessa. AINA!

      Poista
  5. Välillä oli hieman hankala lukea, kun kappaleet olivat sen verran lyhyitä aina aiheuttain, joten "aihe" vaihtui todella nopeasti ennen ns. ajatuksen sisäistämistä. Hyviä pointteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteestasi! Seuraavassa mielipidepostauksessa koetan sitten tehdä hieman pidemmät kappaleet :D Mutta toisaalta täytyy sanoa se, että tästä postauksesta olisi tullut todella pitkä, jos olisin kirjoittanut vielä lisää 😅 Kaikilla on kuitenkin omat mieltymiksensä ja jotkut pitävät lyhyistä ja jotkut pidemmustä postauksista.

      Poista
  6. En ole itse kertaakaan nähnyt kenekään käyttävän kaulanarua väärin kuten kuvailit, vaan aina ratsastaja ja hevonen ovat olleet hyvässä tasapainossa ja yhteisymmärryksessä. Ehkä siksi jäin hieman "ulkopuolelle" asiasta ja ainoa mikä jäi omaan mieleen on että "miksi kukaan haluaa puhua noin pahasti ihmisistä jotka todella osaavat ratsastaa hevostaan painoavuilla, eikö se olisi juuri tavoiteltavaa?". Ymmärrän kuitenkin pointtisi ja olen samaa mieltä, itselle ei vain (onneksi) ole tällaisia kaulanarulla pelkän somevillityksen takia ratsastavia vastaan. Hyvä teksti kuitenkin, vaikka se ei kaikkia kosketakaan. Helppolukuista myös!

    VastaaPoista
  7. Samaa mieltä! Meillä ensin opeteltiin kuolaimettomat, sitten riimu+narujen avulla kokonaan varustettomaksi. En maailman rauhallisimmankaan hevosen kanssa kokonaan ilman varusteita maastoon lähtisi. Meillä oli kuolaimettomat, mutta aika vapaasti hevonen sai kulkea. Omasta mielestä edes pelkkä istunnan harjoittaminen yms ei riitä varustettomaan ratsastukseen, vaan kaikki pohja tulee maastakäsittelystä.

    VastaaPoista