keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Pakkaspäivän ratsastus

Eilen paukkui pakkaset, tänään vähän vähemmän. Oli tyyntä ja aurinkoista, eli täydellinen ilma ratsastaa. 


   Platinium oli kengitetty nyt eri tavalla kuin aiemmin, hieman enemmän ratsun tehtäviin soveltuvalla tavalla, niin laukka nousisi paremmin. Ja se muuten toimi! Laukat nousivat tosi kivasti ja Platina oli reippaampi kuin pitkään aikaan kentällä mennessä.
    Aluksi tietenkin käveltiin ja sitten vähän ravailtiin ympyröitä. Vielä enemmän säpäkkyytä hevoseen hakien tein käynti-ravi-käynti siirtymisiä. Platinasta löytyi oikein reipas vaihe ja laukka meinasi nousta jo siinä vaiheessa.
     Välissä käveltiin ja minä keksinkin sitten istua takaperin. Platina odotti hienosti paikallaan kun käännyin, ja vaikka ohjaus oli hieman huteraa, meni se sinne minne halusinkin.
     Välikävelyiden jälkeen ruvettiin laukkaamaan ja kuten jo aiemmin sanoin, nousivat laukat aika helposti. Oikeaan kierrokseen Platina rupesi hieman innostumaan ja tuli sieltä pari pientä pukkiakin.   
     Laukkojen jälkeen Platina ei olisi millään meinannut malttaa ravata, mutta se rauhottui, kun huomasi, ettei laukkalupaa enään tulisi.  

Video: 
            

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti