tiistai 31. toukokuuta 2016

Ongelmia, vai ongelmia?

No ei se tunti nyt niiiin ongelmallinen ollut, lähinnä oli sellaista inhottavaa punkemista, pään nyppiistä ja itselläni jalkojen kanssa oli vaikeaa niiden paikalla pito. Muuten tunti nyt meni oikein hyvin. Sain kädetkin kannettua ihan OK, vielä olisi voinut kantaa niitä ehkä enemmän.

Kun katse harhailee. (Oikeasti katsoin kevennystä.)
 Alkukäynneissä ei mitään ihmeellistä puuhattu, vaan otin aina satunnaisesti pääty-ympyrän, muuten käveltiin rauhaisaan tahtiin uralla. Aloitimme ravityöskentelyn kevyelläravilla ihan kenttää ympäri parilla pääty-ympyrällä tehostettuna.


Ympyrällä.
 Ympyrät meni ihan hyvin, mutta varsinkin metsänpuoleisella pääty-ympyrällä meinasi Dolmis jyrätä ulkoohkeen yli. Onneksi ongelma ratkesi entistä tiukemmalla ulkopohkeella. Portin päädyssä miltei tyhjä lantakärry oli hiean epäilyttävä, joten siinä sitten oli pakko ottaa pari sivuaskelta, mutta onneksi siihen ei tarvinnut takertua ja matka jatkui.


Tuleva mónteratsastaja vol. 2 :)
 Otimme sitten niin, että pitkillä sivuilla kovempaa ravia ja lyhyillä sivuilla hieman himmaillen. Dolmis vastasi oikein hyvin eteenpäin. Himmaus onnistui Levälässä aikoinaan oppimallani niksillä, eli kevennyksen hiljentämisellä. Silloin (yleensä) hevonen himmaa ravia, mutta avut ovat huomaamattomia.


Sairaannopee!
 Otimme sitten lopulta niin, että minä nousin jalustimille ja annoin hieman löysempää ohjaa, etten roikkuisi suussa. Dolmis meni oikein hienosti. Siinä sitten laskeskeltiin, että pääsen suorittamaan móntekortin vuonna 2019.



 Nopeitten ravien jälkeen otimme tällaista kevennyksenvaihto-tehtävää, joka meni hyvin ainakin itseni osalta. Dolmiksella oli hieman haluja mennä Eijan luokse, joten sain taas olla tiukkana oikean suunnan suhteen.


Otin vielä ilman jalustimia ravia ja voin sanoa, että pitäisi varmaan useammin mennä ilman satulaa/jalustimia, koska ei siellä pysyminen mikään helppo juttu ollut. Minäkun vielä olen ihan hirmu huono mukautumaan raviaskeleeseen ilman jalustimia/satulaa. Lopuksi annoin Dolmikselle pitkät ohjat ja menimme pari kierrosta rentoa ravia. 

Voin kyllä kertoa, että kuuma tuli, kun aurinko paistoi ja oli 25astetta lämmintä, huhhuh. Nyt menenkin uimaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti