tiistai 2. helmikuuta 2016

Varvas murtuneena ratsastamassa

Juu, eli pikkuvarpaani vasemmasta jalasta murtui tossa 18.1 ja sain tiedon siitä, että se on murtunut, eilen. Sain 3 viikkoa juoksemiskieltoa, mutta ratsastaa onneksi saan, jos en kevennä.


Tänään menin siis PPllä. Hannu oli lanannut kentän, joten se oli hyvä, tosin tilsoja kertyi hieman. Menin alkutunnista pitkät, ehkä 10 min kävelyt ja totuttelin taas ratsailla olemiseen (en ollut ratsastanut 2 viikkoon). 


Otettiin alkukäyntien aikana poseerauskuvia ja tuo tämän tekstin yllä oleva kuva on kyllä niin ihana! PP näyttää siinä niin pirtsakalta!


 Otettiin ravia pelkästään pitkät sivut, koska en voi keventää, eikä PPn ravi ole maailman tasaisimmasta päästä. Ravi meni kuitenkin ihan hyvin, siihen nähden etten ole mikään kouluratsastaja ja tasoni on extrahelppo ö :) Vähän kyllä pomputti.


 Mentiin sitten pellolle, kun Hannu oli ensin ottanut Onnin sisälle. Mentiin pellolla vaan vähän aikaa, ympyröitä ja kahdeksikkoja, koska lumeen oli muodostunut sellainen ikävä kova kerros. Sen oikein kuuli sieltä selästä.

Kyllä se kinttu nousee 21 w:lläkin!
Eija otti videota ja vähän kuviakin. Se oli eka kerta, kun menin pellolla ja kunnon lumessa. Tuntui kivalta, kun PP otti niin korkeita askelia, ja muutenkin oli kivaa, vaikka PP painoikin vähän ohjille.


 Mentiin sitten takaisin kentälle käppäilemään lopuksi. Eija otti pari kuvaa tieltä.


Tosi iso kiitos Eijalle, joka jaksoi kuvata. Mä niin tykkään näistä kuvista!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti